Rusasen ekologiset ratkaisut kiinnostavat pesulateollisuutta
Ekologisuus ja vihreät arvot tekevät tuloaan voimakkaasti pesulateollisuuteen Suomessa ja muualla Euroopassa. Kehitys johtuu paitsi kansallisten lainsäädäntöjen tiukentumisesta, ennen kaikkea tekstiilihuoltoalan kasvavasta omasta halusta toimia entistä ympäristöystävällisemmin.
Käynnissä olevaa muutosta kuvaa hyvin kiinnostus, jota suomalaiset ja muut pohjoismaiset pesulajohtajat ja alan päättäjät osoittivat Rusanen Tekstiilipalvelut Oy:n Euroopan ensimmäistä höyrytöntä matalaenergiapesulaa kohtaan. Liki 40 alan toimijaa näki Pieksämäellä käytännössä kuinka ympäristön suojelu toteutuu yhdistämällä nykytekniikan pesuprosessit korkeatasoiseen vesi- ja energiateknologiaan.
”Ekologisuus kiinnostaa pesula-alalla eri syistä. Osin paikallinen lainsäädäntö on tiukentunut ympäristöasioissa, mutta monet pesulajohtajat näkevät veden ja energian säästämisen yksinkertaisesti osana tulevaisuuden pesulaliiketoimintaa”, sanoi Ecolabin Textile Care -osaston Euroopan markkinointijohtaja Michael Brüggemann.
Rusanen Tekstiilipalvelut Oy on tehnyt ympäristöystävällistä ja energiatehokasta tekstiilihuoltoa tunnetuksi Suomessa. He järjestivät yhdessä kansainvälisen Ecolabin Textile Care -osaston kanssa pesulajohtajille ja alan päättäjille suunnatun Green Day -tapahtuman Pieksämäellä toukokuun lopussa.
Toimitusjohtaja Jori Rusasen mukaan yhä enemmän asiakkaat kiinnittävät huomiota tekstiilihuoltopalvelun ekologisuuteen.
”Asiakkaat vaativat alaa muuttamaan toimintatapoja ja ekologisuus on noussut kilpailutekijäksi, sanoi Jori Rusanen.
Vaikuttava vierailu
Rusasen matalaenergiapesula teki vieraisiin vaikutuksen. He pääsivät näkemään miten hukkalämpö hyödynnetään tehokkaasti veden esilämmityksessä, vettä kierrätetään eri pesuvaiheissa ja miten jätevedet lopulta puhdistetaan omassa puhdistamossa. Erityisesti alaa mullistavan höyryttömyyden edut pesulavieraat pääsivät kokemaan omakohtaisesti. Kosteasta höyrystä ei ole tietoa.
Pesuvesi lämpiää Pieksämäellä kaasulla ja säästää vähintään kolmanneksen sekä energiakuluissa että laitoksen hiilidioksidipäästöistä. Energian lisäksi moderni pesula säästää vettä. Yhteen pyykkikiloon sitä kuluu 6,7 litraa.
”Vaikuttavaa. Tämä pistää kyllä miettimään höyryttömyyden etuja tosissaan. Nyt on mietittävä, olisiko höyrytön järjestelmä meillekin se tulevaisuuden ratkaisu”, sanoi Sari Kuniala Keski-Suomen sairaanhoitopiirin pesulasta.
Samaa mieltä oli Oulun keskuspesulan johtaja Matti Johansson, jonka mielestä höyryttömään teknologiaan ja muihin ympäristöä säästäviin ratkaisuihin oli hyvä päästä tutustumaan ennen mittavien päätösten tekemistä oman pesulan osalta.
”Oma pesula on 20 vuotta vanha ja asiat ovat menneet tuossa ajassa todella paljon eteenpäin. Täältä on saanut hyvää oppia omaan uudistustyöhön”, Matti Johansson totesi.
Vapaaksi höyrykattiloista
Rusanen Tekstiilipalvelut Oy:n tekstiilihuoltokeskuksessa on käytössä Ecolabin innovatiivinen matalalämpöpesuprosessi vesi- ja energiajärjestelmineen. Veden ja lämmön talteenoton lisäksi prosessissa erotellaan tekstiilinukka ja hiekka sekä ympäristöä rasittavat ongelmajätteet. Pesulassa on neljä tuotantolinjaa: hotelli- ja ravintolatekstiilit, työvaatteet, vaihtomatot ja teollisuuden konepyyhkeet.
Ecolab on tullut tunnetuksi vuosikymmenten saatossa pesulateollisuuden pesuainetoimittajana, mutta viime vuosina yritys on suuntautunut yhä enemmän koko pesulatoiminnan kehittäjäksi. Sen tavoite on vapauttaa pesulat kautta maailman höyrykattiloista. Michael Brüggemannin mukaan Rusasen matalaenergiapesula antaa tässä suhteessa hyvän mahdollisuuden esitellä alan toimijoille ja päättäjille tulevaisuuden pesularatkaisuja ja -teknologioita Suomessa.
”Viimeisten 7–10 vuoden aikana ajattelu pesula-alalla on muuttunut huomattavasti ja uskon, että pesulatoiminnassa tullaan näkemään tulevina vuosina melkoinen muutos ekologisuuden ja energiaa säästävien teknologioiden suuntaan”, Brüggemann toteaa.

Toimitusjohtaja Jori Rusanen (2. vas.) kertoi kokemuksiaan höyryttömästä matalaenergiapesulasta pesulajohtajakollegoilleen.
Ekologisuus ja vihreät arvot tekevät tuloaan voimakkaasti pesulateollisuuteen Suomessa ja muualla Euroopassa. Kehitys johtuu paitsi kansallisten lainsäädäntöjen tiukentumisesta, ennen kaikkea tekstiilihuoltoalan kasvavasta omasta halusta toimia entistä ympäristöystävällisemmin.
Käynnissä olevaa muutosta kuvaa hyvin kiinnostus, jota suomalaiset ja muut pohjoismaiset pesulajohtajat ja alan päättäjät osoittivat Rusanen Tekstiilipalvelut Oy:n Euroopan ensimmäistä höyrytöntä matalaenergiapesulaa kohtaan. Liki 40 alan toimijaa näki Pieksämäellä käytännössä kuinka ympäristön suojelu toteutuu yhdistämällä nykytekniikan pesuprosessit korkeatasoiseen vesi- ja energiateknologiaan.
”Ekologisuus kiinnostaa pesula-alalla eri syistä. Osin paikallinen lainsäädäntö on tiukentunut ympäristöasioissa, mutta monet pesulajohtajat näkevät veden ja energian säästämisen yksinkertaisesti osana tulevaisuuden pesulaliiketoimintaa”, sanoi Ecolabin Textile Care -osaston Euroopan markkinointijohtaja Michael Brüggemann.
Rusanen Tekstiilipalvelut Oy on tehnyt ympäristöystävällistä ja energiatehokasta tekstiilihuoltoa tunnetuksi Suomessa. He järjestivät yhdessä kansainvälisen Ecolabin Textile Care -osaston kanssa pesulajohtajille ja alan päättäjille suunnatun Green Day -tapahtuman Pieksämäellä toukokuun lopussa. Toimitusjohtaja Jori Rusasen mukaan yhä enemmän asiakkaat kiinnittävät huomiota tekstiilihuoltopalvelun ekologisuuteen.
”Asiakkaat vaativat alaa muuttamaan toimintatapoja ja ekologisuus on noussut kilpailutekijäksi, sanoi Jori Rusanen.
Vaikuttava vierailu
Rusasen matalaenergiapesula teki vieraisiin vaikutuksen. He pääsivät näkemään miten hukkalämpö hyödynnetään tehokkaasti veden esilämmityksessä, vettä kierrätetään eri pesuvaiheissa ja miten jätevedet lopulta puhdistetaan omassa puhdistamossa. Erityisesti alaa mullistavan höyryttömyyden edut pesulavieraat pääsivät kokemaan omakohtaisesti. Kosteasta höyrystä ei ole tietoa.
Pesuvesi lämpiää Pieksämäellä kaasulla ja säästää vähintään kolmanneksen sekä energiakuluissa että laitoksen hiilidioksidipäästöistä. Energian lisäksi moderni pesula säästää vettä. Yhteen pyykkikiloon sitä kuluu 6,7 litraa.
”Vaikuttavaa. Tämä pistää kyllä miettimään höyryttömyyden etuja tosissaan. Nyt on mietittävä, olisiko höyrytön järjestelmä meillekin se tulevaisuuden ratkaisu”, sanoi Sari Kuniala Keski-Suomen sairaanhoitopiirin pesulasta.
Samaa mieltä oli Oulun keskuspesulan johtaja Matti Johansson, jonka mielestä höyryttömään teknologiaan ja muihin ympäristöä säästäviin ratkaisuihin oli hyvä päästä tutustumaan ennen mittavien päätösten tekemistä oman pesulan osalta.
”Oma pesula on 20 vuotta vanha ja asiat ovat menneet tuossa ajassa todella paljon eteenpäin. Täältä on saanut hyvää oppia omaan uudistustyöhön”, Matti Johansson totesi.
Vapaaksi höyrykattiloista

Pesula-asiantuntija Mika Rahunen Ecolabilta (keskellä) esitteli tulevaisuuden pesulan periaatteita.
Rusanen Tekstiilipalvelut Oy:n tekstiilihuoltokeskuksessa on käytössä Ecolabin innovatiivinen matalalämpöpesuprosessi vesi- ja energiajärjestelmineen. Veden ja lämmön talteenoton lisäksi prosessissa erotellaan tekstiilinukka ja hiekka sekä ympäristöä rasittavat ongelmajätteet. Pesulassa on neljä tuotantolinjaa: hotelli- ja ravintolatekstiilit, työvaatteet, vaihtomatot ja teollisuuden konepyyhkeet.
Ecolab on tullut tunnetuksi vuosikymmenten saatossa pesulateollisuuden pesuainetoimittajana, mutta viime vuosina yritys on suuntautunut yhä enemmän koko pesulatoiminnan kehittäjäksi. Sen tavoite on vapauttaa pesulat kautta maailman höyrykattiloista. Michael Brüggemannin mukaan Rusasen matalaenergiapesula antaa tässä suhteessa hyvän mahdollisuuden esitellä alan toimijoille ja päättäjille tulevaisuuden pesularatkaisuja ja -teknologioita Suomessa.
”Viimeisten 7–10 vuoden aikana ajattelu pesula-alalla on muuttunut huomattavasti ja uskon, että pesulatoiminnassa tullaan näkemään tulevina vuosina melkoinen muutos ekologisuuden ja energiaa säästävien teknologioiden suuntaan”, Brüggemann totesi Pieksämäellä.